Bändin synnystä levyn syntyyn, osa 3

Joskus on vaan pakko kirjoittaa. Joko lauluja, runoja, tarinoita tai blogitekstejä. Eilen kirjoitin kaksi ensimmäistä osaa Menetetyn rakkauden alkupään tarinasta. Tänään on tarinaa jatkettava. Tässä vaiheessa homman nimi oli sellainen, että kolmen biisin demo oli julkaistu maaliskuun puolivälin hujakoilla ja ensimmäinen keikka heitetty toukokuun 2015 puolivälissä Yläkaupungin yössä. Keikalla oli etäisiä saundiongelmia ja demo kuulosti autotallilta. Mut tässä vaiheessa Tapani fiilisteli todenteolla. Nyt bändissä oli tekemisen meininki mukana. Kesä ilman keikkoja oli tulossa, mutta syksy näytti hyvältä, koska manageri oli ollut aktiivinen. Ketään ei kiinnosta bändi, jolla ei ole levyä ja tai nimeä. Saati levylafkaa johon nojata. Mutta manageri oli baareihin yhteydessä kovalla sykkeellä. Osan noista baareista hän saikin huijjattua mukaan tähän tarinaan. Mutta sitä ennen oli tehtävä yksityiskeikka heinäkuun puolivälissä. Tapania hirvitti, koska yksityiskeikoissa on aina se ongelma, että bändi pyydetään yleensä juhlimaan mukaan ja kun se juhlinta menee överiksi, niin sanomista tulee. Etukäteen voin sanoa, että juurikin näin pääsi käymään.

Kesälle 2015 ei ollut oikeaa keikkaa tiedossa, eikä sinänsä pitänytkään olla. Kesä on hyvä otta iisisti, ellei ole festarikeikkoja tiedossa. Mutta bändi päätyi managerille tärkeään tilaisuuteen esiintymään. Keikan miksasi Risto (nimi muutettu), ja keikka oli saundeiltaan vallan mainio. Mutta bändissä oli tiettyä humalatilaa aistittavissa. Homma hoidettiin. Jallupullo ja sauna oli pääasiallisena palkkana. Ja tietäähän siinä miten tuommoisessa käy. Usko ja Tapani paini, ja jälkikäteen tuli muustakin sanomista. No, Tapani vannoi mielessään, ettei enää koskaan yksityiskeikkoja. Vähänpä hän tiesikään.

Maxim oli reissannut loppukesän Etelä-Euroopassa parantamassa maailmaa. Mies saatiin jokseenkin ajoissa Suomeen ennen Raaman keikkaa (19.9.). Tapani ei olisi edellisessä elämässään suostunut tekemään lähibaarikeikkoja, mutta tällä kertaa hän oli innosta pinkeenä. Raama sijaitsee Jyväskylän Kuokkalassa. Tuossa kaupunginosassa, jonne pääsee helpoiten Ikuisen vastatuulen siltaa pitkin. Tapani on kasvanut siellä. Se lienee syy Tapanin särmikkääseen luonteenseen. Tapani on kettumainen jätkä, mutta syy lienee jokseenkin itsepuolustuksellinen. Lähiössä kun kasvaa, niin on pakko oppia pitämään puolensa.

Keikka itsessään oli vakuuttavaa suorittamista. Välispiikit mukaan lukien kokonaisarvosana heitteli kasi plussan ja ysi miikan välillä. Maxim soitti tuona iltana tähän päivään asti parhaat keikkasoolonsa. Väkeä oli niin paljon, että baari halusi keikan jälkeen meidät uudestaan esiintymään keväällä. Tää oli jokseenkin Showcase-keikka, koska nyt ei oltu festareilla eikä yksitystilaisuudessa. Ja hommahan skulas. Tapani kirjoitti elämänsä ensimmäiset nimmarit tisseihin keikan jälkeen. Ja pelkäsi saavansa toisen nimmarinpyytäjän miekkoselta turpaan. Ilman kalabaliikkia kuitenkin selvittiin.

Lokuussa oli tiedossa kaksi keikkaa. 17.10. Ohrantähkässä Korpilahdella ja heti perään 20.10 Bar Sebastianissa Jyväskylän Kortepohjassa. Tuntui siltä, että nyt alkaa homma luistamaan. Käytiin antamassa jossain vaiheessa Kaaosradiolle haastattelu ja Korpilahti-lehti teki meistä ennen Ohrantähkän keikkaa etusivunjutun. Oltiin kyllä niin polleeta poikaa ja koko matka reenikseltä Ohrantähkään laulettiin "etusivunjuttu, etusivunjuttu"-sanoilla jottain perinteistä katsomochänttiä. Ois saattanut nousta kusi hattuun, ellei etusivunjuttu ois ollut noin pienessä lehdessä. Mutta media oli otettu haltuun ja niin pitääkin! Juttu on luettavissa https://www.facebook.com/tapanikeppana/photos/a.891173574297178.1073741831.720079254739945/891173557630513/?type=3&theater -linkin takaa. Teoriassa. Jutun digitaalista versiota en enää löytänyt netisti, vaikka tokihan se siellä saattaa olla.

MUTTA! Ohrantähkä otettiin haltuun Varjottoman vieraan (bändi) kanssa. Äänentoistosta meinasi loppu hönkä, mutta yleisö tuntui nauttivan keikkasta. Ja niin nautti bändikin. Encore vedettiin ja selkääntaputtelijoita riitti aamun pikkutunneille asti. Alkoi tuntumaan siltä, että tässä bändissä olisi sitä jotain. Bändissähän ei missään tapauksessa ole väkeä, jotka olisivat soittaneet Don Huonoissa, Miljoonasateessa, Cheekin taustabändissä tai vaikkapa Värttinässä, joten kukaan ei missään vaiheessa uskonut, että tästä tulisi muutamaan hassua keikkaa ja viikottaista harrastusta kummempi bändi. Vähänpä myö tiedettiin.

Lähes samoilla silmillä hoidettiin keskiviikon keikka Bar Sebastianissa. Tapani ei ollut ennen pitseeriassa esiintynytkään, joten kokemus oli varsin uniikki. Toisena bändinä paikalla soitti Peran veljen bändi, Velkan kelkka. Tai joku sellainen. Mutta jo tässä vaiheessa uraamme oli selvää, että oltiin niin Sebun kuin Tähkänkin keikoilla the main act. Ykkösnimi. Viimeisenä lavalla! Se, miksi noin oli, on jäänyt hämärän peittoon. Sebastianin keikka nimittäin oli koko uramme viides. Ehkä asiaan oli vaikuttanut managerin myyntitaidot sekä Tapanin varsin vankkumaton usko itseensä maniapäissään. Mutta niin. Bar Sebastianissa oli Oktobefestit ja talo täynnä. Mutta puolet yleisöstä ei osannut sanaakaan suomea. Eipä se mitään haitannut. Eräs nuori saksaa puhuva neito seisoi koko keikan pöydän vieressä, jonka äärellä ystävänsä istuivat. Ja keikan jälkeen tuli kehumaan lavapreesenssiäni. Well played, pitänee lähtee joskus Eläkeläisten kaa kiertää Saksanmaata.

Joulukuun 2015 alussa meillä piti olla keikka Viitasaaren Hotelli Pihkurissa. He peruivat keikkamme, koska halusivat isomman nimen tuolle illalle. Oli nimittäin viikonloppu, jota ennen veronpalautukset tulivat. En halua sinänsä olla vahingoniloinen, mutta sekä hotelli, että meidät syrjäyttänyt artisti saivat kokea tyhjän salin tuoman onnen. Ei sillä, että oisin paikalla ollut, mutta pikkulinnut visertelivät. Mut bisnes on tällaista. 

Tähän loppuu hauskuus. Bändi tarvitsi levyn, että homma oikeasti voisi tästä edetä. Ja sehän oli päätetty tehdä. Aikaakin oli varattu kaks kuukautta ja päätetty pitää keikkataukoa siihen asti. Vähänpä myö tiedettiin.

 

Kiitos teille, jotka luette näitä ja olette mukana tämän bändin matkalla. Varsinkin Ninnille iso kiitos! Kukaan muu ei ollut herran vuonna 2015 niin fiiliksellä mukana keikoillamme. Tapani ei ole ottanut yhtään näistä kuvista, ja ne jotka ovat ovat mainioita immeisijä. Ainakin visuaalisesti. 

Nostalgisesti, 

Tapani "Posio" Keppana

Bändin synnystä levyn syntyyn, osa 2

Tarinoilla on alkunsa. Osasta tän tarinan alkua edeltävistä muistoista on koottu edellinen blogiteksti, osa 1 samaisesta otsikosta. Johdanto on pidetty, nyt alkaa todellinen tarina. Mutta tämä tarina on kirjoitettu vain Tapanin näkökulmasta. Tämä ei ole historiikki vaan muistelmat. Vanha muistaa kuten haluaa (puistokatulainen sananlasku). Kuvat eivät ole Tapanin ottamia.

Marraskuu 2014. Maxim liitetty vahvuuteen. Tuo kitaravelho, joka ei suostunut katsomaankaan kirjoitettuja nuotteja vaan halusi katsoa reeneissä Tapanin sointuotteita ja soittaa niiden mukaan. Vähänpä Tapani tiesi, kun antoi asian tapahtua näin. Myöhemmin Tapanin tiesi, muttei juurikaan voinut asialle enää mitään tehdä. Maximin tyyli kuitenkin sopi bändiin ja Snaken soittamat riffit korvautuivat nopeaan tahtiin Maximin omalla soitannolla. Bändi oli löytänyt tavan ilmaista itseään. Palikat olivat loksahtaneet paikoilleen. Entisenä räppärinä Tapani oli löytänyt äänialaansa myös säveliä. Elettiin jo alkuvuotta 2015. Yläkaupungin yö -festivaalit kiinnostivat ja Sepon nimeämänä Menetetty rakkaus -bändi aikoi hakea ensimmäistä keikkaansa. Se vaati äänitteitä.

Kahdessa viikossa äänitettiin Teurastamolla soitot ja Uskon studiolla Laajavuoressa laulut. Saundi oli kovasti autotallimainen. Mutta se oli saundi, jota Tapani halusikin. Suomalaiset rakastavat kasvutarinoita, joten betonisten seinien pilaamat äänitteet olivat ensimmäinen askel, joka oli otettava. Seppo varsinkin nillitti soittojensa huonoutta, mutta Tapani koitti uskostella Sepolle, että tällaista tää nyt vaan on. Tämä taisi olla viimeistään Se hetki, kun Tapani julistautui bändin tuottajaksi. Reilut sata keikkaa ja yli kymmenen levyä tehneenä Tapani koki ymmärtävänsä mikä oli bändille parhaaksi. Varsinkin koska hän kirjoitti biisit ja sävelsi niihin pohjat. Ajattelivat muut mitä tahansa, niin tämä oli Tapanin bändi.

Pidettiin iltamat, joiden aikana ladattiin demobiisit nettiin ja haettiin keikkaa Yläkaupungin yöhön (ja se myähemmin saatiin). Mutta samalla lähetettiin kännipäissään keikkahakemuksia ympäri Suomen. Tapani näki, että Seppo aktiivisena kaverina olisi mainio manageri (kunhan vaihtaisi nimeään). Ja täten toi rooli annettiin Tapanin käsistä pois. Tapania nuorempana, kauniinpana ja aktiivisempana Seppo (Aku), pani isomman vaihteen silmään. Kesän keikat oli jo baareissa täynnä, mutta Seppo alkoi luomaan kontakteja. Ja myi syksylle keikkaa. Näissä sessioissa muiden jo sammuttua tai näistä poistuttua, Usko tuumasi Tapanille ettei tämä ota reenei tosissaan. Tuosta hetkestä noin puol vuotta Tapani oli selvinpäin reeneissä (oikeasti). Nyt tähättiin korkealle!

Reenattiin ja reenattiin. Usko bändiin alkoi kasvamaan. Ja saatiin tieto Yläkaupungin yön keikasta, josta tuli eeppinen aloitus julkiselle esiintymiselle täl bändillä! Ollaan naurettu, koska Rautiaisen Timppa oli ennen keikkaa Ylä-Ruthilla, jossa esiinnyttiin. Saattoi olla meijjän keikallakin. saattoi toki olla olematta. Mut keikka oli seittemältä ja koko baari täynnä. Sisään ei päässyt kukaan muu, kuin viis minuuttia myöhässä keikalle saapunut Maxim Suolahti. No saatiinpahan kerralla tietää kuka on tän bändin rimadonna.

Keikka skulattiin niihin hyvin kuin tuossa vaiheessa pystyttiin. Bändissä ei ollut kovinkaan paljoa keikkakokemusta, eikä toki ole vieläkään, mutta Tapani piti showta yllä. Jälkikäteen ei tullut nillitystä. Yleisössä oli jopa Kyypellon Jorma, tuo Maximin edeltäjä. No hard feelings! Tapani oli hyvässä maniamyötäisessä, joten välispiikitkin skulas. Luku 1 (osa 2) oli kirjoitettu. Kiitos.

Hyvä yleisö!
Tapani "Niinpä niin" Keppana

Bändin synnystä levyn syntyyn, osa 1

Tättärää! Ei oo muuten hetkeen tullutkaan näitä blogei kirjoiteltua. Oli kesä ja ollut jokseenkin kiireitä muutenkin. Eikä oo kai ollut silleen ees sanottavaa. Turha silloin on liikoja lätistä. Mut nyt ois sanottavaa ja näkökulmia. Tilanne on nyt se, että levy tulee ulos ens kuun puolivälissä. Perjantaina 14.10. tarkemmin sanottuna. Tapani aatteli, että kaikuluotais tän prosessin bändin perustamisesta ensimmäisen älppäriin miksauksen päätökseen omista lähtökohdistaan. Täs postauksessa tulee olemaan kuvei matkamme varrelta.

Oli vappu 2013. Tapani soitti Tomille (nimi muutettu) ideastaan uudesta bändistä. Ois tarkoitus yhistää Irwiniä ja reggaeta. Tomi vietti vappua Ällösjoen Peran (nimi ei muutettu) kanssa tuolloin. Tapani neuvotteli jätkien kanssa, että koitettais skulata joitain Tapanin kirjoittamia biisei yhdessä. Biiseillä oli vetävät nimet, joten jätkä innoistuivat. Niiden biisien nimet olivat Menetetty rakkaus, Lapsuuteni pellot sekä Korkit ei pysy kii. Perusteet bändin pystyttämiselle oli luotu. Tulevina viikkoina tällä kolmikolla tapailtiin meille kaikille uudenlaista musiikkia. Tapani alkoi epäilemään mielessään, ettei Tomi (nimi muutettu) kykenisi soittamaan Tapanin seiska-, sus2- ja sus4-sointuja viliseviä biisejä.

Tässä vaiheessa tehtiin isoja ratkaisuja. Tapani hommasi mukaan Uskon (nimi ei muutettu), tuon Keski-Suomen taitavimman muusikko/teknikon. Eikä siinä vielä kaikki. Tapanin lapsen kummisetä Jorma "Snake" Kyypelto (nimi ei muutettu) ilmaisi oman lapsensa varpajaisissa halukkuuden liittyä bändin vahvuuteen. Tämän jälkeen Tomi (nimi muutettu) sai puhelun ja hyvässä yhteishengessä Snakesta tuli Maalaisliiton kitaristi.

Tapani ja Usko soittivat yhdessä toisessa bändissä, ja sen bändin äänityssessioiden tauoilla naureskelivat bändistä, joka olisi reggae-henkistä Irwiniä. Iskelmänimigeneraattorilla Tapanin taiteilijanimeksi tuli Tapani Posio. Siinä oli maalaisklangia ja kovasti. Tuolloin rumpaliksi kaavailtiin monissa liemissä keitettyä Sampoa (nimi muutettu). Häneltä kysyttiin, että kävikö bändin nimeksi Tapani Posio & Maalaisliitto. Ja sehän kävi. Sampo kävi reeneissä kerran ja helsinkiläistyneenä tuumasi, ettei aktiivisesti ehdi soittamaan, mutta sessiorumpaliksi kävisi.

Tuolloin oltiin siirretty reenaamaan Tapanin kotoa Teurastamolle. Toisena rumpalikokelaana kävi Jukka (nimi muutettu). Jukka ja Pera olivat soittaneet bändeissä yhdessä, mutta Jukka ei halunnut soittaa huumorimusiikkia. Vähänpä hän tiesi lopulta mitä tuleman pitäisi. Seuraavaksi rumpaliksi Tapani (nimi ei muutettu) pyysi Juhaa (nimi muutettu), jonka soittotaidon Tapani mielti jokseenkin paremmaksi kuin kellään muulla tuntemallaan. Juha (nimi muutettu) innostui vaan ei koskaan päässyt oikeasti reeneihin soittamaan. Mutta Juhan (nimi muutettu) perintö elää. Hän tuumasi, että iskelmä toimii, reggae ei. Tapani arvosti Juhan (nimi muutettu) näkemystä. Bändi alkoi siirtyä kohti parempia uria.

Biisejä syntyi, mutta bändillä ei ollut rumpalia. Snake (nimi ei muutettu) pyysi työkaveriaan Seppoa (nimi ehkä muutettu) kokeilemaan rumpalin hommia. Seppo oli alkuunsa kohtalaisen paska, mutta syykin selvisi. Seppo ei ollut vuosiin soittanut rumpuja bändissä. Ihmisenä Seppo taasen oli käsittämättömän mainio. Tapani (Tapani) tykästyi herraan välittöästi. Jossain vaiheessa matkaa Tapani oli tykästynyt lempinimeen Keppana. Se oli jokseenkin yhtä kova kuin Irvine Welshin Limsa-Terry. Posiokin taittui pois nimestä ja vielä taittuisi myös Maalaisliitto.

Bändi jatkoi viisihenkisenä ja opetteli matskui kevääseen 2014, kunnes Snake yllättäen irtisanoi itsensä. Se oli Tapanille kova pala. Sovitaan vaikka niin, ettei asiaan liittynyt dramatiikkaa. Tapanilla oli pelko, että Seppo jättäisi kaverinsa lähdön myötä bändin. Mutta onneksi niin ei tapahtunut. Seppo oli tullut soittamaan, eikä hengailemaan kavereiden kanssa.

Bändi jatkoi ilman sähkökitaristia koittaen sovittaa biisejä neljähenkisiksi. Samaan aikaan Tapani kyseli tutuilta kitaristeilta halukkuutta liittyä bändiin. Halukkuutta oli, muttei kykyä reenata säännöllisesti ees kerran viikossa. Syssyllä 2014 Tapani muisti tuoneensa alkuvuodesta baarista kotiinsa suolahtelaisen virtuoosin. Hän ei tuntenut tapausta, mutta puhelinnumerot oli vaihdettu. Tapani teki puhelun ja kitaristi oli löydetty. Maxim "nimi ihan varmasti muutettu" Suolahti liittyi bändiin. Reilut puolitoista vuotta ja tarina alkaa oikeasti vasta tästä.

Tästä tuli niin pitkä tarina, että joutaapi jatkaa toisessa postauksessa viel! Kuvat on ottaneet Helena (nimi muutettu), Lasse (nimi vielä muutetumpi) sekä Usko (Harras). Tarinasta on jätetty tarkoituksella pois henkiset ponnistelut, joita bändin saanti tälle asteelle vaati. Turha takertua tässä vaiheessa vaikeisiin asioihin, koska hommat toimii täl hetkellä.

Kiitos lukemisesta, 

Tapani "Tapani tulette tuntemaan" Keppana

Hajanaisia ajatuksia tuottajan roolista

Hipsistä kukkuu! Tekstiä pukkaa jo kahden päivän sisään toistamiseen! Tänään rakkaat mussukat Tapani pohtii tuottajan roolia levyn tekemisessä.

Ensimmäiseksi pitänee vastata siihen kysymykseen, joka teidän mielissänne jo varmaan pyöriikin. Eli miten tuottajaksi tullaan? Eteneminen tähän postiin on vähän samanlainen kuin taitelijaksi tuleminenkin. Eli siihen julistaudutaan. Julistetaan ääneen, että oon tuottaja. Sitten sanotaan se silleen vakuuttavasti, että muutkin uskovat. Ja josseivat usko, niin sanotaan vielä uudestaan. Tottakai tuottajalla joutaa olla mielessä myös Visio ja Missio siitä, miten Visio toteutetaan! Ja mieluusti hänen joutais noudattaa yhtiön laatukäsikirjaan ja nettisivuille kirjattuja yhteisiä arvoja!

Mutta jos lähestytään asiaa konkretian eikä yritysmaailman paskanjauhannan kautta, niin tuottajan homma on pitää koko paketti hallussa. Ymmärtää koko prosessi levynteossa. Valita toimintatavat prosessin saattamiseksi alusta loppuun. Tapani Keppanan ja Menetetyn rakkauden ensilevyn kannalta se tarkoitti sitä, että valittiin äänitystavaksi bändisoiton sijaan yhden instrumentin äänittäminen kerralla. Tuottajana Tapani jakoi vahvasti äänityshommissa ja kaikessa muussa säädössä erinomaisesti toimivan Uskon kanssa Vision. Eli ensiksi rummut, sitten muut soittimet päälle yks kerrallaan ja lopuksi laulut jo hieman raakamiksattuihin taustoihin.

No eihän tämä nyt kuullosta siltä, että tässä tarvittaisiin diktaattoria päättämään tuollainen asia. No eipä tarvitakaan, vaan tästä se oikea homma vasta alkoi. Soittajat oli saatava uskomaan, että levystä tulee hyvä näin. Soittajat piti äänityksissä saada uskomaan se, ettei täysin virheetöntä suoritusta ole olemassakaan ja että tarpeeksi hyvä riittää. Sehän riittää, koska nykyteknologialla studiossa voidaan oikoa mutkia aika mallikkaasti. Ja kuinka helevetin monta kertaa piti toistaa "viritäppä se kitarasi/bassosi". Siltikin osaa virettä on pitänyt jälkikäteen vähän tunetella kohilleen. Se on jännä, että pienessä tilassa kun lämpötila ja kosteus kasvavat, niin soitin ei pidäkään virettään kahta tuntia aktiivista soittoa. Tosin ehkä meil on paskat soittimet käytössä...

Ja sit tullaan siihen, mikä aiheutti eniten päänvaivaa. Taitelijat! Nuo aikatauludisorientoituneet perkeleet. Aikatauluissa ei pysytty, johtuen paljolti siitä, ettei ketään tuntunut kiinnostavan etukäteen sovitut aikamääreet levyn äänittämiselle. Ja sit kun päästiin äänittämään niin yhtäältä joutui karsimaan taiteellista vapautta isolla kädellä ja toisaalta vakuuttelemaan kaikille, että vaikka tässä aikataulujen kustessa kaikilla menee hermo ja usko koko hommaan, niin hyvää tästä tulee. Monta puhelinsoittoa ja fb-keskustelua. Lystiä puuhaa paimentaa kavereitaan.

Ja sitten kun soitot on purkissa, niin alkaa se vaihe, jota taitelijat (ainakaaan tk&mr:n taitelijat) eivät pääsekään näkemään. Eli ääniraitojen editointi ja miskaus studiolla. Nykyteknologialla on mahdollista tehä ihan käsittämättömiä juttuja, niin ettei keskivertokuuntelija tiedä tulleensa huijatuksi. Oikeastihan se on pelkästään illuusio, että biisit ois soitettu alusta loppuun bändivetona ja bändit ja laulajat olisivat oikeasti niin hyviä mitä äänitteistä käy ilmi. Studiolla tehdään taikoja. Esimerkiksi Tapanin lauluissa saattaa olla yksi tavu haettu toisesta otosta, jos muuten oli vaikka kertosäe mennyt hyvin toisessa otossa. Näin tää homma toimii. Eräässä biisissä erään soittajan äänitys piti pätkäistä noin 150 osaan ja liikutella ne sitten kohdalleen siten, että etäisesti kuulostais ees että on soitettu samaa biisiä. Ja autotune, Tapani rakastaa sitä. Ei niin, että sitä käytettäis koko ajan, mutta sillä voidaan saada nauhoitus, joka on muuten hyvä, mutta vaikka kahdesta kohtaa epävireinen toimimaan. Ja älkää ymmärtäkö väärin, mie käytän autotunea huomattavasti enemmän soittimiin kuin lauluihin.

Ja jos lopuksi ollaan rehellisiä, niin studiolla Usko tekee konkreettisen työn. Tapani köllöttelee sohvalla, yleensä tavoitellen nousuhumalaa, ja antaa palautetta. Saattaa olla puol tuntia hiljaakin. Yleensä se on silloin merkki miksaajalle, että se tekee hommansa niin kuin pitääkin. Usko ja Tapani ovat pitkään työstäneet musiikkia yhdessä, joten homma toimii aika kitkattomasti. Lopulta kun versio biisistä on tullut studiolla valmiiksi, niin Tapani kuuntelee sen vielä monta kertaa kotonansa. Se kun on se luonnollisin paikka. Biisin pitää toimia kotona, muuten se avataan uusiksi ja jatketaan hommia.

Tällaista tällä kertaa,
Tapani "Autotune" Keppana

Laulajan testamentti

Sellaista pellehermannimaista kesäiltaa kaikille!

Tässä ois painavaa asiaa kerrottavaksi. Tapanin laulut levylle on purkissa. Tai ovat jos tuottaja ne hyväksyy, mutta koska tuottaja ja Tapani ovat sama henkilö, niin voi olla neuvotteluvaraa piisaa jonnin verran. Tosin huhut kertoo, että Tapani taiteilijana on paljon miellyttävämpi kaveri, kuin tuottajana. Tuottajana se tuppaa sanomaan suoraan, jos hommat kusee. Edes vähän. Tai ei se silloin, jos tietää, että asiat voidaan korjata modernilla teknologialla studiossa.

Laulaminen. On se helevetti yks loputon suo. Tietty ei se niille oo välttämättä, jotka ovat sitä ikänsä tehneet. Tapani on laulanut kolme vuotta, jos ei lasketa kännistä karaokea biiseihin, joiden sanoja ei oo koskaan kuullutkaan. Siihen nähden kehitys on ollut melkoista. Kolme vuotta sitten ei kyl ois samaan aikaan soitettu ja laulettu. Nyt sekin toimii, oikeastaan helpommin kuin pelkkä laulaminen. Selvästi on puutetta karaokessa käymisestä. Mutta siihen on syynä Tapanin kummilapsen vanhemmat, jotka jostain syystä vanhemmuuden ja kokoaikatöiden myötä eivät ravaa enää Tapanin kaa Friikkilässä laulamassa karaokea.

Mutta niin. Ääni on herkkä instrumentti. Huonona päivänä mikään se ei vaan toimi ja hyvänä menee ekalla yrittämällä ne kaikkein vaikeimmatkin melodiat, joiden äänittämistä on pelännyt. Viisi kertaa autotalissa (Seppo kutsuu sitä reenikämpäksi, Usko äänityshommissa studioksi) riitti tällä kertaa. Toivottavasti. Tuottaja voi vielä hylätä osan vedoista, mut teoriassa pitäis olla käyttistä.

Laulaminen kun ei hemmetti olekaan pelkästään vireessä ja ennaltasovituissa nuottien pituuksissa pysymistä. Siinähän pitää tulkita. Tapani tajus tän tuossa helmikuussa. Olihan hän toki kuullut suomalaisten tunteiden tulkista Kari Tapiosta, mutta oivallus oli ihan henkilökohtainen. Siihen ei tarvittu ryypättyä yötä Jorma Tapion kanssa. Siltikin itsensä lähinnä biisintekijäksi mieltävä Tapani pyrki alkuunsa useammassakin biisissä laulamaan vain mahdollisimman virheettömästi. Semisti Dingoa niissä lauluissa on aina, mut silleen Neumann Effectin minimoimista oli ilmassa. Ja arvatkaas rakkaat lukijat mitä? Eihän niihin biiseihin tullut saatana tunnetta mukaan sitten pätkän vertaa! Mut tämän tajuttuaan ja muutaman rentoutusteknisen idean hoksattuaan homma alkoi luistamaan. Todellakin! Nyt jopa Tapani itse oottaa levyä.

Kovin paikka oli myöntään, ettei kahteen kertaan äänitetty ekan musavideon biisiksi aiottu Laitapuolen kulkija toiminut. Ei toiminut ees kännissä. Siinä vaadittiin itseluottamukseen iso boostaus ja jotakuinkin Jeesuksen ryhtiliike ry:n motivaattoreita, mutta sieltä se tänään lähti. Vahva suoritus, ei mennyt ees kauaa äänittäessä. Selkeesti koko homma oli alunperinkin korvien välissä. Psykosomaattista vai mitä se nyt onkaan..

Näillä eväillä kesälaitumille oottelemaan musavideon kuvauksia.

-Tapani "Huonokin voi huijjata olevansa keskipenseä" Keppana

Ps. Manageriin voi ottaa yhteyttä jos tahotte meijjät keikalle! Se vastaa sähköpostiimme tapani.keppana@gmail.com.

Pss. Tässä ei ollut taaskaan kuvia, joten pistän tähän tämmöisen.

Niiden kesken, jotka tietävät kuvassa olevan futisherran (maailman kaikkien aikojen oikea laitapakki) nimen ja jotka oikein sen tämän blogin kommenttikenttään ennen juhannuspäivää 2016 kertovat, arvotaan Tapani Keppana & Menetetty rakkaus -t-paita. Onnea yritykseen!

No huhhuh. Oikeesti? No huhhuh

Nyt perheen pienemmät painuu helsvidduun lukemasta tätä blogia, koska tuleva kieliasu.

Jumalvittu! Oikeasti! Godfuck ja silleen. Maxim soitti kitarat purkkiin kahtena äänityspäivänä. Kukaan ei sellaiseen uskonut, mut totta se on. Levyn soitoista on pari korjailua vailla kaikki purkissa.

Ihan oikeasti. Nyt. Vittu. Tosiaan. Soitot on purkissa. Kukaan ei uskonut tähän ikinä. Mut se taito ja innovaatio millä Maxim soittonsa klaaras oli nerokasta. Kylmät väreet vaan viisti tuottajan ihoa. HuhHuhh ja HUUuUuHHHH päälle.

Täs ei oo enää muuta sanottavaa kuin jumalvittu. HuhHuh.

-Tapani, hämmentynein immeinen täl puolel Päijännettä

Puolentoista kuukauden hiljaisuus blogissa. Uhka vai mahdollisuus?

Hei kaikki taasen! Tämä tarina ei sisällä kuvia. Siihen on syynsä. Tasapaino on pidettävä yllä jotenkin.

Osa 1. Kaunis talvinen tähtitaivas

Lähtökohtaisesti voisin sanoa, että paljon on äänitetty. Jokunen äänityspäivä ois vielä edessä. Ensiksi ne hyvät asiat. Ällösjoen Pera skulas yhtenä päivänä kahta biisiä vaille kaikki bassot purkkiin. Ilta oli halailun ja hemmetin hyvän fiiliksen täyttämä. Muistaakseni Seppo on kaupungilla dokaamassa ja Maxim jossain riennoillaan. Mut taistelukolmikko Ällösjoki, Harras ja Keppana saivat priimaa aikaan. Elettiin kai maaliskuun alkua. Usko tekemiseen oli kova.

Sittemmin käytiin äänittämässä yks torstai-ilta loputkin bassot. Edelleen buugi oli hyvä, vaikkakin biisit olivat Pertille aavistuksen edellisiä hankalampia. Mutta kaikki toimi lopulta. Hienoa. Ei tarttis tuolleen ressata, jos säveltäis omat soittonsa yhtä helpoiksi kuin Tapani tekee (kirjoittajan huomio).

Tässä vaiheessa yksi perjantai käytettiin siihen, että Tapani ja Usko kävivät läpi studiolla Peran ja Maximin soittoja nauhalta. Raakamiksattiin samalla ja valittiin parhaita vetoja. Satunnaisesti käytettiin modernia teknologiaa edesauttamaan paremman levyn syntymistä.

Tämä jälkeen alkoikin aika, jolloin asiat eivät olleetkaan enää niin yksinkertaisia. Aikataulut olivat kusseet. Tämä johti ongelmaan, koska Tapani menevänä immeisenä oli sopinut tuleville viikoille jo vaikka mitä. Oli lastenhoitoa, nörttäämistä, hänen ja Uskon toisen bändin levynjulkkarikeikkaa, pelkkää vitutuksesta johtuavaa kiukkamista sun muuta sellaista. Tiedättehän työ, jotka projekteja väännätte? Kun aikataulut kusee, niin sit ne yleensä kusee ihan totaalisesti. Vähän ajan päästä oli ilmassa katastrofin merkit, muttei onneksi vielä. Vaikka jotenkin persettä kutitti ajatus, että meneeköhän tää koko homma mettään.

Osa 2. Voi vittu nyt oikeesti, EI YNKKÄÄ!

Seuraava osio käsittelee taitelija Suolahden panosta äänityksiin ja reenaamiseen. Tuo live-soitannon Gianfranco Zola, korvakuulon Usain Bolt ja luovuuden Wayne Gretzky ylibuukkasi itsensä niin, ettei aikataulujen sopimisesta meinannut tulla useaan kuukauteen käytännössä mitään. Tai periaatteessa kaikki sovittiin kyllä, mutta vähillä unilla selviävä Suolahden Salieri oli öisin sopinut muita menoja äänityksien sekä reenien ajankohtiin ja luonnollisesti ilmoitti niistä yhteenpitokanavaan öisin muiden kiltisti nukkuessa. Se kävi korpeaman näitä rämesoiden tarpojia, etunenässä Keppanaa ja Veljeskorpea.

Jossain vaiheessa yksi torstai saatiin vapautettua äänityksille. Jälkikäteen pitää muistaa, että edellisenä päivänä tai sitä edellisenä Suolahdella oli tilipäivä. Pitsalla kyllästetty kitaravirtuoosi otettiin kyytiin ja matka kohti Tikkalaa alkoi. Jonkinlaista voittamisen fiilistä oli ilmassa. Kyllä tää tästä.

No vittu ei sitten. 7 tuntia ja ehkä kaks biisiä purkissa. Maxim oksenti pihalle. Tapani poistui tovksi äänityksistä, kun ei voinut nauramatta kuunnella enää Maximin soittoa. Seppo kävi säännöllisesti vittuilemassa, minkä lastenhoidoltaan ehti. Usko pysyi joviaalina kaverina hiljaa. Kaikki kulminoitui soolojen äänitykseen. Maximin ja Tapanin näkemys siitä mikä on Ynkkää ja mikä ei, ei aivan kohdannut. Muiden soitantojen osalta Maxim ei mahtunut Tapanin vaatimaan lokeroon.

Tässä vaiheessa tuntui siltä, että kuvitteelliset seinät alkavat kaatua päälle.

Huhujen mukaan Tapani on ollut tekemässä yli viittätoista levyä ja tämä yksi torstai oli riistävin kokemus levynteossa hälle. Kuulemma. Ei välttis muista ihan kaikkea menneisyydestä toi juoppo.

Osa 3. Kehityskeskustelut

Tässä kevättalven myötä on monta puhelua soitettu. Asioista puhuttu. Koitettu pistää taiteilijaa lokeroon ja koitettu saada muut soittajat ymmärtämään, että tää levynteko on saatanan herkkä prosessi. Koitettu ymmärtää mitä helvettiä tässä ollaan nyt tekemässä

Levy voidaan toki tehdä viidelläkin visiolla, mutta se levy ei kiinnosta kovin moniakaan. Nyt on tarkoitus ainakin Tapanin sanojen mukaan tehdä levy, joka kiinnostaa moniakin. Asioista pitäis puhua enemmän. Mut toisaalta missä menee harrastamisen ja työnteon raja ja kummalla puollella rajaa kukin tän bändin soittajista on? Näiden kysymysten äärellä ollaan painittu henkilökohtaisella ja yhtyeen tasolla.

Milloin tästä tuli oikeasti näin vakavaa?

Lisäosa A  Keikat

- Suolahdessa oli kivaa.
- Viitasaaresta ei voi puhua, koska täs on jottain vielä neuvoteltavaa sen suhteen miten asiat meni
- Kuokkala, IHAN VITUN EEPPISTÄ!

Kuvia, äänitteitä ja musavideota tiedossa kunhan täs nyt saadaan hommat taasen rullaaman.

Muistamaan pyrkien,
Tapani, rappioromanttinen juoppolalli

2 x torstai ja aikataulussa pysymisen mahdottomuus

Moikka taasen kaikille lähes tasapuolisesti!

Ensimmäinen havainto lienee, ettei äänitykset ole enää aikataulussaan. Häiriötä ovat aiheuttaneet keikka ja siihen liittyvä reenaus, pienimuotoinen sairastelu, sukujuhlat, yllättävät aikataulumuutokset, Suomen sisäpolitiikka, hiihtoloma, yleinen motivaationpuute sekä luultavasti myöskin tekosyyt. Mut eipä Tapani koskaan uskonutkaan, että tää homma aikataulussa pysyiskään.

Viime viikon torstaina Maxim kävi nakuttamassa kitaraansa pariin biisin. Tuo huoleton taiteilija Suolahti alkoi sovittamaan biisejä uusiki välittömästi, kun punainen valo alkoi palaa. Seuraava kuva kuvastaa tuottaja Keppanan mieltymystä tällaiseen.

Taiteilija ja tuottaja pääsivät teoriassa yhteisymmärrykseen siitä, mitä oltiin tekemässä ja rokkia äänitettiin. Aikataulun kireyden vuoksi tällä kertaa vain Niin kaukana on huhtikuu sekä Mie vihaan itteeni saivat Maximin kitaroinnit tuekseen. Seppo oli paikalla ja jatkoi perinteeksi muodostunutta kettuilun harjoitteluaan. Hetkellisesti vaikuttaa siltä, että sillä miehellä on potentiaalia siihen hommaan. 

On erinäisiä epäilyksiä siitä, että Maxim on Star Trek -fani.

Tämän viikon torstaina olikin sitten vuorossa loppujen urkujen äänitys. Usko oli jättänyt itselleen vaikeimmat kappaleet viimeiseiksi. Sormet meinasivat olla aika tahmeat. Julistimme torstain maanantaiksi ja saimme moraalisen yliotteen siitä, miksi hommat eivät meinanneet luistaa. Tunti per biisi -tahdilla saimme urut ojennukseen. Sitten alkoikin näiden kinkereitten eniten myötähäpeää aiheuttava osuus eli Tapanin demolaulut.

Flunssan kanssa painiva Tapani avasi pelin neljän biisin demolauluilla. Luonnollisesti ykkösellä purkkiin ja äänityksen päätteeksi hirveästi yskien. Kaunista hommaa. Sääli Seppoa, joka kuunteli tapahtumaa ilman luureja eli kuuli vain Tapanin laulut. Epäilen vahvasti, että se aiheutti raumoja ja vähintään pari poria.

Näillä eväillä kohti Peran bassotaiteilujen äänittämistä. Hommat etenee. Hitaasti, mutta varmasti. Tähän loppuun on lisättävä vanha keskisuomalainen sananlasku:

Parempi myöhään, kuin ajoissa.

Hyvää karkausvuotta,

Tapani Keppana

Äänitykset etenee.

Hei taasen kaikki mussukat ja mussukanmieliset! Tapani ja Usko painoivat pitkää iltaa äänitysten parissa lauantaina. Lauantai on muodostunut hyväksi päiväksi tehdä hommia. Sen parhaita puolia on se, ettei seuraava päivä oo maanantai. Se suo tietynlaista liikkumatilaa toimintaan.

Hommat alkoi sillä, että juotiin kahveet. Ihmeteltiin myös Sepon ostamaa sirkkeliä. Oli se hieno peli. Sepolla oli kuitenkin vielä kaikki sormet tallella, mikä aavistuksen aiheutti taiteilijanretkuissa ihmetystä/pettymystä. Herra Veljeskorpi oli itse lähdössä viettämään iltaa johonkin ravitsemusliikkeeseen, joten duunia sai paiskoa tutkapari Keppana - Harras. Toki Seppo toi kaikille keppanat, kun säädettiin vermeitä äänitysvalmiuteen. Hienoa työtä, noin hommat pitäis aina aloittaa.

Toiset ottaa rantalomalta näitä kuvia, joissa näkyy varpaat. Toiset taasen ei. Tapanin soitettua loput kitaransa purnukkaan, kävi hän lattiatasosta fiilistelemään ammattimiehen soittoa. Toiset joutuu käyttämään kahta kättä soittaessaan koskettimia, vaan mestareiden ei näemmä tartte. Ainakaan jokaisessa kohdassa. Tapani epäilee vahvasti, että tässä kuvassa vasen käsi pitää kiippareita paikallaan. Se on tarpeellista, koska kaikki soittimet on meijjän käytössä lyömäsoittimia. Mut siitä se omintakeinen saundimme saa voimansa.

Tähän väliin laitetaan kuva, jossa Tapani yrittää näyttää hamsterilta.

Mutta jos ollaan kerrankin vakavia, niin eilisen sessioiden jälkeen jotakuinkin puolet levyn soitannosta on äänitetty. Varasimme levyn äänittämiseen tammi- ja helmikuun, joten lähtisin väittämään, että olemme aikataulussa.

Tapani teki sessioiden aikaan myös mahottoman hienon havainnon. Jos sekoittaa pahaa kotiviintä sekä kivennäisvettä, niin sehän on kuin köyhän miehen shampanja! Suosittelen kokeilemaan. Rohkeimmat voivat puottaa joukkoon vaikka pari puolukkaa pirtsakan ilmeen aikaansaamiseksi!

Tammikuu päättyy tän päivän jälkeen, joten tähän lopuksi muistutus teille kaikille kotihortonomeille eräältä lappalaiselta noidalta: vaihtakaa viherkasveihinne mullat helmikuussa nousevan kuun aikaan, niin kotiviidakon tulevaisuus näyttää vihreämältä.

Kohti tulevia pettymyksiä,
Tapani Keppana, tuo kaihomielinen romantikko

Tapani Keppana & Menetetty rakkaus - Henkinen marraskuu -levyn äänitykset. Osa 3

Oli kohtalaisen vilpakka lauantai. Ei tosin niin kylmä, kuin seuraava viikko kuitenkaan. Mut muistikuvien mukaan kylmähkö kuitenkin. Tämä tarina tapahtui toissa viikon lauantaina ja on jokseenkin tosi. Paikalla oli Keppanan Tapani ja Usko Harras. Suurimman osan aikaa myös Veljeskorven Seppo oli paikalla ja yritti harjoitella kettuilua. Puulaakitason jätkä siinä hommassa, sanoisin. Eli äänitimme Tapanin kitaroita Menetetyn rakkauden tulevalle (suomessa oikesti tullaan vaan paikkoihin, joten anteeksi kielioppini) levylle.

Koita siinä sit äänittää tosissas, kun meininki oli jokseenkin kuvan osoittamaa.

No.. taustalla olevaa moottorisahaa emme tällä kertaa kuitenkaan tarvinneet. Levylle tulee yheksän biisiä, joista seittemään Tapani sai äänitettyä kitarat. Paitti tangomaisen biisin soolo jäi purkittamatta. Se ois vaatinut taustalleen muutakin kuin Sepon rummut. Ei jotenkin irronnut tatatata-taustoihin tingiringi-soolo. Jos tuosta ei mitään ymmärrä, niin ei se haittaa. Ei siitä varmaan pitäiskään.

Nyt kävi tosiaan silleen, että Tapani äänitti kitarat veisuihin Sie et takas tuu, Silloin ennen, Menetetty rakkaus, Niin kaukana on huhtikuu, Kerro kerro kuvastin, Mie vihaan itteeni (ykkösellä purkkiin!!!) sekä Viimeinen matka. Ens lauantaina, joka näemmä on tammikuun viimeinen laatuaan, jatkamme äänityksiä. Silloin paikalle saapuu myös Ällösjoen Pera, tuo lupsakka bassotaiteilijamme. Hommat siis edistyy.

Tiijjä sit miten hyvin kitarat purnukkaan meni, mut pääasia on, että saatiin otettua kuvia, joissa Tapani ei näytä hemmetin ylipainoiselta. Tässä yks niistä.

Rapakunnosta ylipainon kautta itseinhoon muuttunee tässä rapakunnosta ylikuntoon kahdessa viikossa -kuuriin! Tai sitten ei, koska ei Tapania oikeasti kuulemma harmita. Itsehän on polkunsa valinnut. Sinänsä metkaa muuten kirjoittaa suurelta osin näitä juttuja kolmannessa persoonassa. Pysyy jotenkin silleen ulkopuolinen olo tähän touhuun. Tiijjättekö muuten ne Go Go Express -liikuntapaikat? Tekis aina mieli sellaisen mainostaulun nähdessään käydä kirjoittamassa sen ylle Kivesveto. Eipä tässä muuta.

Hyviä joulunaluspäiviä kaikille!
-Tapani

Äänityshommia. Jälleen niin hurjan analyyttinen arviointi. Osa 2

Se on muuten sellainen homma levyn rumpuraidat on purkissa. 9. päivä lauantaina aloitettiin rumpuäänitykset ja kenenkään asiaan etukäteen uskomatta tiistaina jo lopetettiin. Saundistakin tuli hemmetin hyvää 13 mikillä ja pätevällä äänimiehellä. Tietty Sepon rumputyöskentelykin asiaan vaikutti aavistuksen verran.

Ja kuten yltä näkee, niin edelleenkin äänitämme levyämme autotallissa. Tai ainakin semmoiseen rakennetussa reenikämpässä. Vaikka kaikki näyttää varsin kaoottiselta ja diy-meiningiltä, niin voin kertoa, että niinhän se kaikki onkin. Mut jäljestä tuli hyvää. Mitä nyt Seppo tahtoisi äänittää kaheksaan biisiin uudestaan virvelit. Tämä tietty siksi, että virvelistä halkesi maanantaina kalvo ja tiistaina äänitimme levyn viimeiseen biisiin rummut uudella kalvolla. On kuulemma niin paljon parempi ja erilainen saundi siinä, että pitäis vaihtaa se muihinkin. Ei taida Seppo tietää mitä kaikkea sille saundille vielä miksausessa teemmekään. Ettekä sit kerrokaan!

Äänitysten jälkeen rumpali oli vallan väsynyt. Kuin pitkän koetuksen läpäissyt. Takki tyhjänä. Puhki ja poikki. Ei tosin niin paljoa, kuin Tapani sunnuntain äänityksiä valvoessaan. Tapani saattoi vaikuttaa varsin vittuuntuneelta ulospäin, mutta todellisuudessa fiilis oli muuten hyvä, mitä nyt närästi ihan helevetisti. Ja väsytti. Ei uponnut ees kuningas alkoholi. Mitä lienee edellisen yön tehnyt, kun ei selvästikään ollut skarpeimmasta päästä tuona kristillisenä lepopäivänä. Ei jaksanut ees kettuilla tosissaan, vaikka kettumainen mies onkin. Ja elämän vastoinkäymisten särkemä. Ajoittain jopa kyyninen.

Homma näyttää nyt siltä, että aikataulusta ollaan lipsuttu kerrankin positiiviseen suuntaan. Lauantaina äänitetään sitten Tapanin kitaroita. Ans kattoo, että taipuuko sormet.

Tämähän alkaa näyttämään siltä, että tää levy valmistuu hyvää tahtia. Pitäis varmaan koputtaa puuta. Tai laittaa tähän joku Sepon viljelemistä sitaateista. Se mies kun kommunikoi keskimäärin puolet ajasta sitaatein suomalaisista leffoista. Sinänsä viihdyttävää, mut vois kattoa pari uutta elokuvaa välillä.

Kiitos Ristolle ja Tuomakselle lainavermeistä.

Herran haltuun,
Tapani

Äänitykset alkaa. Analyyttinen näkemys asiaan osa 1

Levyä pukkaa

Tänään aloitettiin säätäminen sitä varten, että levy saataisin äänitettyä. Reeniksen virkaa ajava autotalli (Seppo on sitä mieltä ettei se mikään autotalli oo), sai seinilleen mahdollisesti tarpeellisen määrän ääntä eristäviä elementtejä. Pora vinkui ja jätkät nosteli tavaroita. Eli rummut pitäisi nauhoittaa ekana. Ei sinänsä kovin vaikea homma, koska Seppo on reenannut viimeiset viikot tosissaan. Seppo saa muut kuulostamaan ja näyttämään aika kurjilta varmaan. No, punaisen valon kammo sen vasta kertoo.

Siinä sit tehtiin akustointi kuosiin ja oltiin aloittamassa säätämistä, niin toinen ulkoinen äänikortti vilkutti valoja, muttei missään tapauksessa toiminut. Näillä keleillä Usko, joka oli teknikkona paikalla, oli sitä mieltä ettei verme toiminut koska oli liian kylmä. Tässä vaiheessa käytiin debaatti kirjoja lukeneen Uskon ja nuoruudessaan insinööritieteisiin hurahtaneen Tapanin kera. Eihän sähkölaite voi hajota kylmyydestä, jos sateliititkin pörräävät kohtalaisen viileässä tuolla taivaalla. Tapani, omia ajatuksiaan vastaan sotien, ehdotti patterin tuomista lähemmäksi äänitysvermettä. Ja pienen tovin jälkeen valot vilkkui oikeassa paikassa. Teoria ja käytäntö kohtas kerrankin. Tosin tuurilla. 

Ja sitten pistettiin mikit kuosiin. Ja testattiin äänenpaineet. Usko sääti hommat harvinaisen hyvälle mallille ennen kuin kukaan sai ees kuulla narulta soundia. Ja sitähän kuunneltiin. Ja oltiin eri mieltä. Ja sitten oltiin välittämättä rumpalin mielipiteestä. Ainut mihin se vaikutti oli, että tomit piti virittää. Kello oli silloin siinä yheksän, jos muistan oikein. Virityksen jälkeen kello oli puol kakstoista ja silloinkin tuumattiin että kuunnellaan huomenna uusin korvin. 

Joo. Huomenna alkaa äänitykset. Seppo on tän bändin kovin rumpali. Siitä lähetään. 

-Tapani

Ps. Kirjoitusviineistä vastasi kotiviini ja venäläinen vodka.