Se on muuten sellainen homma levyn rumpuraidat on purkissa. 9. päivä lauantaina aloitettiin rumpuäänitykset ja kenenkään asiaan etukäteen uskomatta tiistaina jo lopetettiin. Saundistakin tuli hemmetin hyvää 13 mikillä ja pätevällä äänimiehellä. Tietty Sepon rumputyöskentelykin asiaan vaikutti aavistuksen verran.
Ja kuten yltä näkee, niin edelleenkin äänitämme levyämme autotallissa. Tai ainakin semmoiseen rakennetussa reenikämpässä. Vaikka kaikki näyttää varsin kaoottiselta ja diy-meiningiltä, niin voin kertoa, että niinhän se kaikki onkin. Mut jäljestä tuli hyvää. Mitä nyt Seppo tahtoisi äänittää kaheksaan biisiin uudestaan virvelit. Tämä tietty siksi, että virvelistä halkesi maanantaina kalvo ja tiistaina äänitimme levyn viimeiseen biisiin rummut uudella kalvolla. On kuulemma niin paljon parempi ja erilainen saundi siinä, että pitäis vaihtaa se muihinkin. Ei taida Seppo tietää mitä kaikkea sille saundille vielä miksausessa teemmekään. Ettekä sit kerrokaan!
Äänitysten jälkeen rumpali oli vallan väsynyt. Kuin pitkän koetuksen läpäissyt. Takki tyhjänä. Puhki ja poikki. Ei tosin niin paljoa, kuin Tapani sunnuntain äänityksiä valvoessaan. Tapani saattoi vaikuttaa varsin vittuuntuneelta ulospäin, mutta todellisuudessa fiilis oli muuten hyvä, mitä nyt närästi ihan helevetisti. Ja väsytti. Ei uponnut ees kuningas alkoholi. Mitä lienee edellisen yön tehnyt, kun ei selvästikään ollut skarpeimmasta päästä tuona kristillisenä lepopäivänä. Ei jaksanut ees kettuilla tosissaan, vaikka kettumainen mies onkin. Ja elämän vastoinkäymisten särkemä. Ajoittain jopa kyyninen.
Homma näyttää nyt siltä, että aikataulusta ollaan lipsuttu kerrankin positiiviseen suuntaan. Lauantaina äänitetään sitten Tapanin kitaroita. Ans kattoo, että taipuuko sormet.
Tämähän alkaa näyttämään siltä, että tää levy valmistuu hyvää tahtia. Pitäis varmaan koputtaa puuta. Tai laittaa tähän joku Sepon viljelemistä sitaateista. Se mies kun kommunikoi keskimäärin puolet ajasta sitaatein suomalaisista leffoista. Sinänsä viihdyttävää, mut vois kattoa pari uutta elokuvaa välillä.
Kiitos Ristolle ja Tuomakselle lainavermeistä.
Herran haltuun,
Tapani

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti