torstai 2. kesäkuuta 2016

Laulajan testamentti

Sellaista pellehermannimaista kesäiltaa kaikille!

Tässä ois painavaa asiaa kerrottavaksi. Tapanin laulut levylle on purkissa. Tai ovat jos tuottaja ne hyväksyy, mutta koska tuottaja ja Tapani ovat sama henkilö, niin voi olla neuvotteluvaraa piisaa jonnin verran. Tosin huhut kertoo, että Tapani taiteilijana on paljon miellyttävämpi kaveri, kuin tuottajana. Tuottajana se tuppaa sanomaan suoraan, jos hommat kusee. Edes vähän. Tai ei se silloin, jos tietää, että asiat voidaan korjata modernilla teknologialla studiossa.

Laulaminen. On se helevetti yks loputon suo. Tietty ei se niille oo välttämättä, jotka ovat sitä ikänsä tehneet. Tapani on laulanut kolme vuotta, jos ei lasketa kännistä karaokea biiseihin, joiden sanoja ei oo koskaan kuullutkaan. Siihen nähden kehitys on ollut melkoista. Kolme vuotta sitten ei kyl ois samaan aikaan soitettu ja laulettu. Nyt sekin toimii, oikeastaan helpommin kuin pelkkä laulaminen. Selvästi on puutetta karaokessa käymisestä. Mutta siihen on syynä Tapanin kummilapsen vanhemmat, jotka jostain syystä vanhemmuuden ja kokoaikatöiden myötä eivät ravaa enää Tapanin kaa Friikkilässä laulamassa karaokea.

Mutta niin. Ääni on herkkä instrumentti. Huonona päivänä mikään se ei vaan toimi ja hyvänä menee ekalla yrittämällä ne kaikkein vaikeimmatkin melodiat, joiden äänittämistä on pelännyt. Viisi kertaa autotalissa (Seppo kutsuu sitä reenikämpäksi, Usko äänityshommissa studioksi) riitti tällä kertaa. Toivottavasti. Tuottaja voi vielä hylätä osan vedoista, mut teoriassa pitäis olla käyttistä.

Laulaminen kun ei hemmetti olekaan pelkästään vireessä ja ennaltasovituissa nuottien pituuksissa pysymistä. Siinähän pitää tulkita. Tapani tajus tän tuossa helmikuussa. Olihan hän toki kuullut suomalaisten tunteiden tulkista Kari Tapiosta, mutta oivallus oli ihan henkilökohtainen. Siihen ei tarvittu ryypättyä yötä Jorma Tapion kanssa. Siltikin itsensä lähinnä biisintekijäksi mieltävä Tapani pyrki alkuunsa useammassakin biisissä laulamaan vain mahdollisimman virheettömästi. Semisti Dingoa niissä lauluissa on aina, mut silleen Neumann Effectin minimoimista oli ilmassa. Ja arvatkaas rakkaat lukijat mitä? Eihän niihin biiseihin tullut saatana tunnetta mukaan sitten pätkän vertaa! Mut tämän tajuttuaan ja muutaman rentoutusteknisen idean hoksattuaan homma alkoi luistamaan. Todellakin! Nyt jopa Tapani itse oottaa levyä.

Kovin paikka oli myöntään, ettei kahteen kertaan äänitetty ekan musavideon biisiksi aiottu Laitapuolen kulkija toiminut. Ei toiminut ees kännissä. Siinä vaadittiin itseluottamukseen iso boostaus ja jotakuinkin Jeesuksen ryhtiliike ry:n motivaattoreita, mutta sieltä se tänään lähti. Vahva suoritus, ei mennyt ees kauaa äänittäessä. Selkeesti koko homma oli alunperinkin korvien välissä. Psykosomaattista vai mitä se nyt onkaan..

Näillä eväillä kesälaitumille oottelemaan musavideon kuvauksia.

-Tapani "Huonokin voi huijjata olevansa keskipenseä" Keppana

Ps. Manageriin voi ottaa yhteyttä jos tahotte meijjät keikalle! Se vastaa sähköpostiimme tapani.keppana@gmail.com.

Pss. Tässä ei ollut taaskaan kuvia, joten pistän tähän tämmöisen.


Niiden kesken, jotka tietävät kuvassa olevan futisherran (maailman kaikkien aikojen oikea laitapakki) nimen ja jotka oikein sen tämän blogin kommenttikenttään ennen juhannuspäivää 2016 kertovat, arvotaan Tapani Keppana & Menetetty rakkaus -t-paita. Onnea yritykseen!

3 kommenttia:

  1. Kannattaa Jussin jälkeen varmaan vilkuilla blogin kommenttikenttää, jahka kilpailuun osallistuu. Tai muuten vaan jättää jonkun keinon, jolla ottaa yhteyttä.

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. ΣΤΡΑΤΟΣ ΑΠΟΣΤΟΛΑΚΗΣ (Stratos Apostolakis)
    marjo66@suomi24.fi

    VastaaPoista