Hajanaisia ajatuksia tuottajan roolista

Hipsistä kukkuu! Tekstiä pukkaa jo kahden päivän sisään toistamiseen! Tänään rakkaat mussukat Tapani pohtii tuottajan roolia levyn tekemisessä.

Ensimmäiseksi pitänee vastata siihen kysymykseen, joka teidän mielissänne jo varmaan pyöriikin. Eli miten tuottajaksi tullaan? Eteneminen tähän postiin on vähän samanlainen kuin taitelijaksi tuleminenkin. Eli siihen julistaudutaan. Julistetaan ääneen, että oon tuottaja. Sitten sanotaan se silleen vakuuttavasti, että muutkin uskovat. Ja josseivat usko, niin sanotaan vielä uudestaan. Tottakai tuottajalla joutaa olla mielessä myös Visio ja Missio siitä, miten Visio toteutetaan! Ja mieluusti hänen joutais noudattaa yhtiön laatukäsikirjaan ja nettisivuille kirjattuja yhteisiä arvoja!

Mutta jos lähestytään asiaa konkretian eikä yritysmaailman paskanjauhannan kautta, niin tuottajan homma on pitää koko paketti hallussa. Ymmärtää koko prosessi levynteossa. Valita toimintatavat prosessin saattamiseksi alusta loppuun. Tapani Keppanan ja Menetetyn rakkauden ensilevyn kannalta se tarkoitti sitä, että valittiin äänitystavaksi bändisoiton sijaan yhden instrumentin äänittäminen kerralla. Tuottajana Tapani jakoi vahvasti äänityshommissa ja kaikessa muussa säädössä erinomaisesti toimivan Uskon kanssa Vision. Eli ensiksi rummut, sitten muut soittimet päälle yks kerrallaan ja lopuksi laulut jo hieman raakamiksattuihin taustoihin.

No eihän tämä nyt kuullosta siltä, että tässä tarvittaisiin diktaattoria päättämään tuollainen asia. No eipä tarvitakaan, vaan tästä se oikea homma vasta alkoi. Soittajat oli saatava uskomaan, että levystä tulee hyvä näin. Soittajat piti äänityksissä saada uskomaan se, ettei täysin virheetöntä suoritusta ole olemassakaan ja että tarpeeksi hyvä riittää. Sehän riittää, koska nykyteknologialla studiossa voidaan oikoa mutkia aika mallikkaasti. Ja kuinka helevetin monta kertaa piti toistaa "viritäppä se kitarasi/bassosi". Siltikin osaa virettä on pitänyt jälkikäteen vähän tunetella kohilleen. Se on jännä, että pienessä tilassa kun lämpötila ja kosteus kasvavat, niin soitin ei pidäkään virettään kahta tuntia aktiivista soittoa. Tosin ehkä meil on paskat soittimet käytössä...

Ja sit tullaan siihen, mikä aiheutti eniten päänvaivaa. Taitelijat! Nuo aikatauludisorientoituneet perkeleet. Aikatauluissa ei pysytty, johtuen paljolti siitä, ettei ketään tuntunut kiinnostavan etukäteen sovitut aikamääreet levyn äänittämiselle. Ja sit kun päästiin äänittämään niin yhtäältä joutui karsimaan taiteellista vapautta isolla kädellä ja toisaalta vakuuttelemaan kaikille, että vaikka tässä aikataulujen kustessa kaikilla menee hermo ja usko koko hommaan, niin hyvää tästä tulee. Monta puhelinsoittoa ja fb-keskustelua. Lystiä puuhaa paimentaa kavereitaan.

Ja sitten kun soitot on purkissa, niin alkaa se vaihe, jota taitelijat (ainakaaan tk&mr:n taitelijat) eivät pääsekään näkemään. Eli ääniraitojen editointi ja miskaus studiolla. Nykyteknologialla on mahdollista tehä ihan käsittämättömiä juttuja, niin ettei keskivertokuuntelija tiedä tulleensa huijatuksi. Oikeastihan se on pelkästään illuusio, että biisit ois soitettu alusta loppuun bändivetona ja bändit ja laulajat olisivat oikeasti niin hyviä mitä äänitteistä käy ilmi. Studiolla tehdään taikoja. Esimerkiksi Tapanin lauluissa saattaa olla yksi tavu haettu toisesta otosta, jos muuten oli vaikka kertosäe mennyt hyvin toisessa otossa. Näin tää homma toimii. Eräässä biisissä erään soittajan äänitys piti pätkäistä noin 150 osaan ja liikutella ne sitten kohdalleen siten, että etäisesti kuulostais ees että on soitettu samaa biisiä. Ja autotune, Tapani rakastaa sitä. Ei niin, että sitä käytettäis koko ajan, mutta sillä voidaan saada nauhoitus, joka on muuten hyvä, mutta vaikka kahdesta kohtaa epävireinen toimimaan. Ja älkää ymmärtäkö väärin, mie käytän autotunea huomattavasti enemmän soittimiin kuin lauluihin.

Ja jos lopuksi ollaan rehellisiä, niin studiolla Usko tekee konkreettisen työn. Tapani köllöttelee sohvalla, yleensä tavoitellen nousuhumalaa, ja antaa palautetta. Saattaa olla puol tuntia hiljaakin. Yleensä se on silloin merkki miksaajalle, että se tekee hommansa niin kuin pitääkin. Usko ja Tapani ovat pitkään työstäneet musiikkia yhdessä, joten homma toimii aika kitkattomasti. Lopulta kun versio biisistä on tullut studiolla valmiiksi, niin Tapani kuuntelee sen vielä monta kertaa kotonansa. Se kun on se luonnollisin paikka. Biisin pitää toimia kotona, muuten se avataan uusiksi ja jatketaan hommia.

Tällaista tällä kertaa,
Tapani "Autotune" Keppana

Laulajan testamentti

Sellaista pellehermannimaista kesäiltaa kaikille!

Tässä ois painavaa asiaa kerrottavaksi. Tapanin laulut levylle on purkissa. Tai ovat jos tuottaja ne hyväksyy, mutta koska tuottaja ja Tapani ovat sama henkilö, niin voi olla neuvotteluvaraa piisaa jonnin verran. Tosin huhut kertoo, että Tapani taiteilijana on paljon miellyttävämpi kaveri, kuin tuottajana. Tuottajana se tuppaa sanomaan suoraan, jos hommat kusee. Edes vähän. Tai ei se silloin, jos tietää, että asiat voidaan korjata modernilla teknologialla studiossa.

Laulaminen. On se helevetti yks loputon suo. Tietty ei se niille oo välttämättä, jotka ovat sitä ikänsä tehneet. Tapani on laulanut kolme vuotta, jos ei lasketa kännistä karaokea biiseihin, joiden sanoja ei oo koskaan kuullutkaan. Siihen nähden kehitys on ollut melkoista. Kolme vuotta sitten ei kyl ois samaan aikaan soitettu ja laulettu. Nyt sekin toimii, oikeastaan helpommin kuin pelkkä laulaminen. Selvästi on puutetta karaokessa käymisestä. Mutta siihen on syynä Tapanin kummilapsen vanhemmat, jotka jostain syystä vanhemmuuden ja kokoaikatöiden myötä eivät ravaa enää Tapanin kaa Friikkilässä laulamassa karaokea.

Mutta niin. Ääni on herkkä instrumentti. Huonona päivänä mikään se ei vaan toimi ja hyvänä menee ekalla yrittämällä ne kaikkein vaikeimmatkin melodiat, joiden äänittämistä on pelännyt. Viisi kertaa autotalissa (Seppo kutsuu sitä reenikämpäksi, Usko äänityshommissa studioksi) riitti tällä kertaa. Toivottavasti. Tuottaja voi vielä hylätä osan vedoista, mut teoriassa pitäis olla käyttistä.

Laulaminen kun ei hemmetti olekaan pelkästään vireessä ja ennaltasovituissa nuottien pituuksissa pysymistä. Siinähän pitää tulkita. Tapani tajus tän tuossa helmikuussa. Olihan hän toki kuullut suomalaisten tunteiden tulkista Kari Tapiosta, mutta oivallus oli ihan henkilökohtainen. Siihen ei tarvittu ryypättyä yötä Jorma Tapion kanssa. Siltikin itsensä lähinnä biisintekijäksi mieltävä Tapani pyrki alkuunsa useammassakin biisissä laulamaan vain mahdollisimman virheettömästi. Semisti Dingoa niissä lauluissa on aina, mut silleen Neumann Effectin minimoimista oli ilmassa. Ja arvatkaas rakkaat lukijat mitä? Eihän niihin biiseihin tullut saatana tunnetta mukaan sitten pätkän vertaa! Mut tämän tajuttuaan ja muutaman rentoutusteknisen idean hoksattuaan homma alkoi luistamaan. Todellakin! Nyt jopa Tapani itse oottaa levyä.

Kovin paikka oli myöntään, ettei kahteen kertaan äänitetty ekan musavideon biisiksi aiottu Laitapuolen kulkija toiminut. Ei toiminut ees kännissä. Siinä vaadittiin itseluottamukseen iso boostaus ja jotakuinkin Jeesuksen ryhtiliike ry:n motivaattoreita, mutta sieltä se tänään lähti. Vahva suoritus, ei mennyt ees kauaa äänittäessä. Selkeesti koko homma oli alunperinkin korvien välissä. Psykosomaattista vai mitä se nyt onkaan..

Näillä eväillä kesälaitumille oottelemaan musavideon kuvauksia.

-Tapani "Huonokin voi huijjata olevansa keskipenseä" Keppana

Ps. Manageriin voi ottaa yhteyttä jos tahotte meijjät keikalle! Se vastaa sähköpostiimme tapani.keppana@gmail.com.

Pss. Tässä ei ollut taaskaan kuvia, joten pistän tähän tämmöisen.

Niiden kesken, jotka tietävät kuvassa olevan futisherran (maailman kaikkien aikojen oikea laitapakki) nimen ja jotka oikein sen tämän blogin kommenttikenttään ennen juhannuspäivää 2016 kertovat, arvotaan Tapani Keppana & Menetetty rakkaus -t-paita. Onnea yritykseen!